Hiusten värjäys kasvivärillä itse on helppoa valmiilla kasvivärisekoituksilla, joihin lisätään vain lämmintä vettä

Hiusten kasvivärjäykseen kannattaa varata runsaasti aikaa sillä kasviväri tarttuu hiuksiin pitkällä vaikutusajalla,
ei kemikaalin / hapetteen pakottamana.

Kaikki kasvivärisävyt ja yrttijauheet ovat vegaanisia


Klikkaa Luomuhiusväreihin


Harmaiden hiusten värjäys tai haastava hiuslaatu

Kasvivärillä voi värjätä myös harmaita hiuksia, ja tulokset ovat olleet hyviä asiakkaiden kokemuksien mukaan.

Parhaiten luonnonvärin harmaanpeittävyys onnistuu kun hiukset ovat syväpuhtaat ja vaikutusaika on
riittävä, (vähintään 60min) ja harmaiden osuus on enintään 40%
Pidä muovimyssy kunnolla päässä raja-alueita myöten, ettei väri pääse kuivumaan mistään vaikutusajalla.
Joskus harmaa hius voi aluksi olla haastava, ja vaatii 2-3 käsittelyä, värjäyksien välillä on hyvä olla 24h
Harmaita hiuksia kannattaa värjätä kasvivärillä riittävän usein ja säännöllisesti, jotta pysytään toivotussa tuloksessa.

Joskus myös hiuslaatu voi olla haastava ja vaatia useamman käsittelyn, jotta sävy on tasainen ja intensiivinen.

Myös voimakas kemiallinen käsittely hiuksissa voi vaikuttaa ja siinäkin kohtaa kärsivällisyys on valttia kasvivärjäykseen siirryttäessä

Yleensä kuitenkin alkukikkailun jälkeen, värjäys sujuu ja tuo toivotun lopputuloksen jatkossa helposti.
Värjäys kasvivärillä kannattaa olla säännöllistä. Kemiallisia värjäyksiä ja käsittelyjä, tai silkonipitoisia tuotteita on hyvä välttää.


KASVIVÄREILLÄ EI VOI VAALENTAA, BLONDATA HIUKSIA


Huomioitavaa: Kasviväri ei värjää pysyvästi ihoasi ja peseytyy pois monista kankaista.
Se voi kuitenkin värjätä pöydän tai muita, joten suojaus kannattaa.
Jos väriseosta joutuu vaatteille, tai muille kankaille, pyyhi hiusväri pois ja pese vaate heti.

Suosittelemme käyttämään vaatteita ja pyyhkeitä, joilla ei ole niin väliä.

 


Ennen kasvivärjäystä

PESE HIUKSET mahdollisimman puhdistavalla, silikonittomalla shampoolla.

 

Suosittelemme Aubrey Organics Swimmers tai Green tea shampoota
tai kotimaista EkoPharma Hillashampoota

Tee 1-2 vaahdotusta. Värjäys onnistuu paremmin kun hiukset ovat puhtaat.

Älä käytä hoitoainetta ennen värjäystä. Muulloin luomushampoiden kanssa suosittelemme hoitoaineen käyttöä joka pesun yhteydessä

Jos hiuksissasi on vahva kemiallinen käsittely (permanentti tai voimakas vaalennus) ja / tai hiukset ovat hyvin kuivat tai vaurioituneet, syväpuhdistavan shampoon voi jättää pois, koska syväpuhdistus voi kuivattaa jo huonokuntoista hiusta lisää. Pese kuitenkin hiukset hyvin ennen värjäystä.
 

Kasvivärjäyksen jälkeen värjättyjen hiusten tuotteet ovat usein liian hoitavia, riippuen tietysti omien hiusten kunnosta lähtötilanteessa,
kasvivärjäys ei ole hiuksia rasittava kemiallinen käsittely. Kasvivärjäys suojaa ja hoitaa hiusta tehokkaasti sekä edistää hiusten kasvua ja uudistumista

ANNA HIUSTEN KUIVUA ennen hiusvärin levitystä.

 

Näitä ohjeita voit noudattaa Radico ja Cultivators hiusväreihin

KASVIVÄRIJAUHEEN SEKOITUS VETEEN

Värijauhe sekoitetaan lämpimään, ei kuumaan / kiehuvaan veteen. Veden lämpötila ei saisi ylittää 70 astetta

Käytä EI metallisia kuppeja, sekoittimia, kampoja ja pinnejä. Metalli voi joskus reagoida yrittien kanssa ja muuttaa värisävyä.

Pakkauksessa on 100g jauhetta.
Hiusväri riittää lyhyeen hiukseen kahteen kolmeen koko pään käsittelyyn, ja raitoihin tai tyvivärjäykseen useampaan kertaan.
Reilusti yli olkapään pituisiin hiuksiin hiusväri riittää yhteen värjäyskertaan. Hiusvärin riittävyys riippuu kuitenkin aina hiusten paksuudesta.

Ota Radico Colour värijauhepussista tarvitsemasi määrä jauhetta tai Cultivators kertapakattu pussillinen tai osa siitä muovikulhoon.
Lisää vettä varovasti vähän kerrallaan koko ajan huolellisesti sekoittaen. Veden lisääminen vähän kerrallaan estää paakkujen muodostumista ja
seoksesta ei tule liian löysää,

Cultivators värit 100g on pakattu annospusseihin (4 x 25g pussia) joista yksi riittää lyhyeen hiukseen.

On tärkeää, että hiusväriseos on tasaista ja paakutonta. Lisää siis vettä vähän liraus kerrallaan jauheen sekaan niin seoksesta tulee tasaisempaa.
Väriä tulee sekoitella hyvin ja huolellisesti
Paakut voivat estää värin tasaista tarttumista hiuksiin.

Lisää vettä tarvittaessa vähitellen ja varovasti ja jatka sekoittamista,

Seoksen tulisi olla pehmeää ja paksua kuin kakkutaikina, tai paksuhkoa jugurttia, kiiltävää ja ilman paakkuja.
Alä tee seoksesta liian löysää, muuten se valuu vaikutusajalla ikävästi.

On kätevää tehdä hiusväriä ensin arviolta se määrä minkä tarvitset, jos hiusväri loppuu kesken, on helppo ja nopea tehdä lisää!
Näin säästyy ylimääräinen hiusvärijauhe seuraavaan värjäyskertaan.

Muista kuitenkin että värimassaa pitää olla hiuksissa runsas, paksu, naamiomainen kerros kauttaaltaan, jotta tulos on tasainen ja intensiivinen.

 

HIUSVÄRIN LEVITYS

Kasviväri levitetään puhtaisiin kuiviin hiuksiin.
Pese hiukset mahdollisimman syväpuhdistavalla shampoolla, älä käytä hoitoainetta, tai silikonipitoisia tuotteita.
Anna hiusten kuivua.
Seos saa olla lämmintä kun levität sen hiuksiisi.

Radico Colour me Organic pakkauksessa on pieni pensseli mukana. Mutta lisää hiustenvärjäystarvikkeita, kuten täysin muovisia hiusklipsejä, ylimääräisiä myssyjä ym.
löydät kaupastamme.

Kampaa hiukset

Aloita levitys hiustyvestä eli juuresta. Tee jakauksia ja levitä väriseosta hiuksiin jakaus jakaukselta.
Aloita niskasta ja etene kohti etuosaa. Käytä muovisia hiusnipsuja apuna osioiden tekemiseen.

Levitä värimassaa reilusti, naamion tapaan, kauttaaltaan hiuksiin.
 

HIUSVÄRIN VAIKUTUSAIKA

Jos Sinulla on tyvikasvu, anna värin vaikuttaa ensin tyvessä, esim 30-60min, laita pakkauksessa mukana oleva muovimyssy päähän.
Myssy estää väriä kuivumasta.

Levitä sitten hiusväriä hiusten pituuksiin ja latvoihin. Hiusväriä pitää olla  kunnolla joka kohdassa ja paksuna naamiona kauttaaltaan hiuksissa.

Pue muovinen myssy uudelleen päähän, ja anna vaikuttaa noin 30-60min
Laita myssy päähän hyvin hiusten reuna-alueita myöten, niin ettei hiusväri pääse kuivumaan mistään kohtaa.

 

Luonnollisen kasvihiusvärin vaikutusaika on tärkeä.

Radico Colour hiusvärin pitää antaa vaikuttaa vähintään 60 minuuttia. Tunti on ehdoton minimi, muuten tulos ei ole tasainen.
Varsinkin jos kyseessä on harmaiden hiusten värjäys tai haastava hiuslaatu anna vaikuttaa parikin tuntia. Radico Colour Kasvivärin vaikutusaika voi olla turvallisesti jopa 2-3h
 

Cultivators hiusväreillä voit tehdä kevyen sävytyksen 30min vaikutusajalla -
intensiivinen tulos syntyy 90min vaikutusajalla

 

VAIKUTUSAJAN JÄLKEEN 

huuhtele hiukset haalealla vedellä huolellisesti, niin että vesi on kirkasta ja irtoväri poissa.

Shampoopesua tai hoitoainetta ei tarvita hiusten värjäyksen jälkeen, jos mahdollista, vältä shampoopesua vähintään 24h

Kasviväri tekeytyy hiuksissa ja voi syventyä jopa viiden päivän ajan värjäyksen jälkeen.

Jos hiuksissa on häivähdys vihertävyyttä, se häviää yleensä parissa päivässä, ja viimeistään ensimmäisessä shampoopesussa.
Tämä aavistus vihreästä jossakin valossa, heti kasvivärjäyksen jälkeen, on
normaali-ilmiö, eikä sitä kannata säikähtää.

 

Mikäli et saanut haluamaasi tulosta ensimmäisellä hiusten värjäyskerralla, voi värjäyksen tehdä uudelleen turvallisesti heti seuraavana päivänä.
Joskus värjäyskertoja tarvitaan useampi, varsinkin jos hiuksissa on paljon kemiallista käsittelyä, tai hiukset ovat kovin harmaat.
Harmaan hiuksen värjäys kasvivärillä voi aluksi vaatia hieman kärsivällisyyttä, mutta tulokset ovat hyviä säännöllisellä kasvivärin käytöllä.

 

Kuinka usein hiukset voi värjätä?

Kasvipohjaisella luomuhiusvärillä voit värjätä hiuksia niin usein kuin haluat.
Kuitenkin jos hiukset vaativat kaksi peräkkäistä käsittelyä, tee ne peräkkäisinä päivinä.

Parasta kasvivärjäyksessä on se, että hiuksia voi todellakin värjätä useinkin.
Säännöllinen hiusten värjäys kasvivärillä pitää hiukset upeassa kunnossa ja sävyn syvänä ja tasaisena.
Hiukset rakastavat kasviväriä. Nauti ihanista hiuksistasi!


Klikkaa Luomuhiusväreihin


Hiusväriallergia

Voiko luonnon hiusvärille tai yrttijauheelle olla allerginen?

Joskus harvoin luonnollinenkin hiusväri voi aiheuttaa allergiaa.
Jos olet epävarma hiusvärin tai yrttijauheen kasviaineksien sopivuudesta,
tai olet hyvin allerginen ja saat helposti kutinaa ja reaktioita, on hyvä kokeilla sopiiko kasvipohjainen tuote sinulle.


Näin teet nopean allergiatestin, jos kasviaineksen sopivuus arveluttaa

Tee testi pienellä määrällä hiusväri - tai yrttijauhetta, jota aiot käyttää

Pese pieni alue käsivarren sisäpinnasta ja kuivaa huolellisesti.

Käytä EI-METALLISTA* astiaa ja lusikkaa tai lastaa. Sekoita yksi (1) teelusikallinen jauhetta muutamaan tippaan lämmintä vettä. Sekoita hyvin.
Lisää vettä muutama tippa kerrallaa ja jatka sekoittamista kunnes seos on tasaista, kuin jugurttia

Anna seoksen jäähtyä. Levitä pieni määrä seosta puhtaalle, käsivarren sisäpinnalle, esim ranteen yläpuolelle,

Peitä testialue esimerkiksi kelmulla kokonaan ja anna sen olla koskemattomana 90 minuutin ajan, poista suojus ja huuhtele seos pois iholta huolellisesti. Tarkasta testialue huolellisesti.

Tarkasta testialue uudestaan seuraavana päivänä varmistaaksesi ettei alueella ilmene merkkejä ärsyyntymisestä.
Jos ihossa näkyy punoitusta tai näppylöitä, tuntuu kutinaa tai muita reaktioita, emme suosittele hiusten käsittelyä.

*TÄRKEÄÄ: älä käytä metallisia astioita tai välineitä, kun sekoitat tai levität kasviväriä tai yrttijauheita. Metalli voi aiheuttaa kemiallisen reaktion yrttien kanssa ja voi johtaa muutokseen lopputuloksessa

 

 

Jos Sinulla on kysyttävää hiusten värjäyksestä tai muita asioita, jotka askarruttavat laita rohkeasti sähköpostia, autamme mielellämme. 

Lähetä sähköpostia : info@ecobella.fi


Klikkaa Luomuhiusväreihin

Klikkaa Ecobella blogiin